lauantai 6. maaliskuuta 2010

1. - 10.3.2010


Viikot on kulunut ja Saarijärven reissu takana. Maanantai ja tiista oltiin pirkon ja Jussin vieraina, Ainokin saapui iloksemme =) Kotona tikkaat olivat irronneet katolta lumien mukana. Ttorstaina Hanna Keljo oli lumikenkäilemässä, olikin hikinen urakka. Tallasimme polun valmiiksi kun Tuija saapuisi seuraavana päiväna lasten kanssa. Se oli oiva idea sillä kenkiä ei riittänyt kaikille. Lunta oli paikoitellen niin paljon että lumikengistä huolimatta upottiin yli polven =O
Perjantaina Tuija ja lapset, Tuija joutui jäämään "rannalle" sillä ei ollut kuntoa lähteä meidän matkaan. Vanhuus kun ei tule yksin =( sillä on polvet huonona joten joutui Vepan kanssa tieosuudelle =)
Tässä Iina kompuroi =) Ajatteli mennä omia polkujaan, ajatus olikin hyvä kunnes tuli vaikeuksia vastaan.
Allulla meni lujaa, sen mielestä meidän olisi pitänyt juosta =) onneksi oli ottanut kameran ulkoilemaan myös. Sain otettua mukavia kuvia reissusta. Lintuja emme tavanneet, ei edes vanhaa tuttuani Varpuspöllö ollut maisemissa.
Joona oli reippaana poikana kenkäsillään ja selvisikin mainiosti. Vauhtia riitti Joonalla vaikka ei ollut lumikenkiä hänellä. Paikoitellen tuli mukavia uppoamisia. Mies kun on niin pieni niin vyötäröön asti upposi kun sopivasti tuli pehmeitä kohtia.
Takaisin paluun jälkeen siirryimmekin grillikotaan paistamaan makkaraa ja herkuteltiin siellä kunnes oli Pyry ja Anna saapuivat auton vaihtoon Tuijan kanssa. Siitäkös repesi riemu kun Pyry laittoin Wiin ja alkoi taas urheilu ( lasten osalta)
Lauantaina olin kuvaamassa kun "pojat" ajoivat rallia.
Paikalla Olli ( kuvassa), Osku, Make , Hannu ja Kalle ( pikku)+ paljon muita =)

Nina järjesti saunatuparit joihin osallistui mukava määrä naisia.
Paikalla olivat myös Päivikki, Lea ja Mimmu, en ollut nähnyt tyttöjä pitkään aikaan ja olikin oikein kiva "rupatella". Tarja H ja minä poistuttiin ajoissa, olimme sopineet harrastuspäivän sunnuntaille ja piti siis olla olls iskussa sunnuntai aamuna ;) Saimmekin seuraksi Katariinan joka innostui maalaamaan kanssani kun äiti-Tarja jatkoi lyijylasityötään. Siina hurahti päivä, Arille täytyy kyllä taas kerran antaa erikoiskiitos. Oli nimittäin loihtinut hyvän ja maittavan aterian. Illasta saapuikin Pirjo saunomaan ja avannoimaan =)
Pakko laittaa vielä yksi lintu vaikka vanha kuva onkin =)

Maanantai meni työpaikalla käydessä, siinä ohessa kävin moikkaamassa Ullaa ja Jaria, olivat KOrtelaisella visiitillä. Sitten Sallilla autokuskina isoilla kaupoilla. Sitten olikin jo pikapikaa palattava kotiin. Tiistai-aamuna Hanna K tuli savea muotoilemaan =) ja muotoilikin Hienon siivekkään kissan. Itse sain aikaiseksi "puu-ukolleni" pään ja hatun tehtyä, siinä ohessa pikkuesineitä =) ( kuvia tulee)
Nyt moikka moi ja heippa hei ja jatketaan......

torstai 25. helmikuuta 2010

20.2-28.2.2010

Viikonloppu 19 - 21.2 sujui sutjakkaasti kun Henkka ja Sini tulivat perjantaina puolilta päivin ja jäivät sitten yöksi. Saunottiin ja katseltiin olympialaisia =) Lauantaina olikin sitten kunnonkuhinat kun ralliväkeä oli treenaamassa sunnuntaista sprinttikisaa varten ja samalla oli "joku" polttariporukka kyyditettävänä. Kelit olivant aurinkoiset mutta kova ja kylmä tuuli aiheutti ongelmia ulkoilun suhteen. Harrastelinkin lauantai iltana ja sunnuntaina maalailua. Aloittelin Henkan ja Sinin tilaamaa taulua ja tein lisäksi pohjat akryllimaalukselle. Oli ensimmäinen kerta kun kokeilin akryllillä maalaamista, olikin aika haastavaa. Maali kuivuu huomattavan nopeasti verrattuna öljyväriin, meinasikin alussa tulla ongelmia =) No kyllä se siitä pikkuhiljaa alkoi sujumaan. Seuraava viikonloppukin sujui ihan hyvin, sunnuntaina hain Sirin samalla kun kävin hoitamassa siivousvelvollisuuteni Millan liikkeellä. Tapasin meidän pihakoivussa puukiipijän ja sain siitä pari otosta ;) kaunis lauluinen lintu. Pakkanen olikin noussut iltaan mennessä 25 korkeammalle puolelle joten kylmää oli. Maanantai ja tiistai olikin silkkaa maalailua kun ei tarennut paljon ulkoilla kun tuuli kävi pohjoisesta =( No ei se mitään, voi sitä joskus olla sisälläkin. Torstaina kävin verta luovuttamassa pitkästä aikaa 5 kk väliä oli ennättänyt kertyä. Salli rohkeni antaa verinäytteen, sai tietoa että voiko aloittaa uran verenluovuttajana jos uskaltaa ;) Olisi se ihan hyvä "lahja" monelle tarvitsevalle. On tullut oltua ulkona tänä talvena, on ollut hyviä, joskin pakkastäyteisiä päiviä. Aurinkoa on kyllä piisannut. Loppuviikko sujui ihan kotosalla, sunnuntaina 28.2 olin Hokkasella maalaamassa ja Tarja teki lyijylasia =) Ari oli lasten kanssa mökillä lumitalkoissa. Illalla perineteiset ja sitten päälle kuorosotaa. Seurana Suvi, Pirjolla oli Porin teatterikeikka ;)Loppuviikko onkin sitten ollut kohtuu lämmintä, 0 hujakoilla koko ajan. Alkaa puutkin menettää lumipeitettään =( Mutta nyt täytyy sanoa moikka moi ja heippa hei. Laittelen taas kuvia kunhan saan niitä koneelle =)

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

1-19.2.2010

Hilin suuri loikka =)
Alkuun tärkeä uutinen: Peetu Piiroinen voitti hopean olympialaisissa.
Talvi jatkaa kulkuaan, mikään ei estä sitä suuntaamasta kohti kesää =) Aurinkoisia pakkaspäiviä on vietetty pilvisten lomassa. Mikään ei piristä päivää niin paljon kuin auringon näyttäytyminen. Viikkoja vilahtaa ohi sellaista vauhtia ettei perässä pysy. Viikolla 5 olin "taudissa" ja luin 4 päivää kirjoja. Tauti alkoi keskiviikkona ja loppuviikosta olin jo parempaan päin. Syksyn jälkeen en juuri mitää ole lukenut. Luin kuuluisan Twightlight sarjan kirjat muutamassa päivässä. Sopivaa luettavaa minulle sillä rakastan fantasiatarinoita.
Viikko 6 on alkanut oikein hyvin, lumikenkäilemässä joka päivä =) ja nyt vielä pakkaset palasivat. Sopii minulle hyvin =)Pääsin tällä viikolla öljyväriin, oli kuin olisin ollut pois pitkänkin ajan ( 2 vk). Varpuspöllö vieressä.
Alkuviikosta Meri oli seuranani, meillä olikin oikein reipas parin päivän ulkoilusessio =) Bongattiin oheinen varpuspöllö paikallisesta kuusesta. Mahtoi ihmetellä kun puun juurelle päästyämme meri alkoi "heiluttaa2 puuta jotta se kurkkisi meitä =) Lunta katolta alas ja muuta oheistoimintaa.
Viikonloppua vietettiin Himoksella, Merja-ystäväni oli sieltä mökin varannut. Perjantaina PMMP, jälleen kerran tosi hyvä. Hiki tuli katsoessa =) Paikan päällä väkeä paljon. Tupa oli ääriään muöten täynnä. Viirupöllö Himosreissun alkutaipaleelta, Yölammentien risteyksessä =) Meistä osa lähti( Nina, Tuija ja minä) heti keikan jälkeen. Merja, Sipe, Tanja ja Mäntän-Tuija saapuivat vasta baarin sulkeuduttua. Yllätys yllätys grillin kautta. Merja saunoi vielä yöllä ja Mäntän Tuija piti seuraa istuen vc- pöntöllä =)ja lauantai koittii aurinkoisena ja ihanana. Tytöt ryhmittäin ulkoili heti aamusta ja tv:tä katsottiin puoli päivää. Merja saatettiin mäkeen 6 naisen voimin =)Osmos Cosmos lauantai-illan esiintyjä. Juhlapaikalle saavuttiinkin ilta 11 jälkeen. Ei ollut kovin paljon juhlakansaa paikalla. Kohtuu ajaoissa nukkumaan ja sitten aamulla varhain herätys. Siivoilimme mökin ja lähtö tapahtui rauhallisissa merkein =)
Viikko 7 onkin kulunut pitkästä aikaa pakkasissa =) -20 ja päällekin on ollut. 17-18 yö oli ollut Sallassa tosi kylmä, -39.8 miettikää. Näillä leveysasteilla ihmiset valittaa kun pakkanen nousee vähän pälle 20, voi voi. Ulkoilua on tapahtunut hiukan =) pääasiassa olen maalaillut keskeneräisiä tauluja loppuun. Enää yksi valmistumassa. Täytyy varmaan aloittaa usi ennen sitä että saa hiukan kuivemmaksi jatkoa ajatellen. Keskiviikkona olikin Kiti Pösön ja Hilikan kanssa ulkoilemassa. Huomatkaa Pösön liito lumien päällä, ihana tilannekuva.
Aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli ihana sää. Kahvittelun ja ulkoilun jälkeen Kiti kiiruhtikin jo kotiin ja sieltä seuraavaan vierailukohteeseen. Haamuna Hi-Likka =)
Nyt täytynee lopetella ja aloittaa kuvien valkkaaminen ja siirto Kuvaboxiin, siispä moikka moi ja heippa hei seuraavaan kertaan.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Talvi jatkaa kulkuaan

Talvisia metsämaisemia on kiva kuvailla. Kaunista on ja tuntuu siltä että jatkuu edelleen =) Ihania päiviä on saatu viettää.

Pari viikkoa kului hurauksessa. Viikolla 3 oli niitä valmisteluja juhliin. Juhlat saatiinkin hyvässä järjestyksessä alta pois. Meno oli oikein reipasta ettei jopa riehakasta. Päivänsankari loisti ja vieraat nauttivat. Ohjelmatarjontaa oli, lausuntaa, sankarin vaatettaminen (riisuminen), Wexi-triviaa ja karaokea. Valitettavasti jouduimme poistumaan kohtuu ajoissa ( kuskin halutessa) No ei tuo hirveästi murhetta aiheuttanut kun aamulla oli aikainen herätys kurssille. Puupiirrosgrafiikka meni oikein hienosti, teimme moniväri teoksia. Oli kieltämättä aika vaikeaa =) No nytpä tiedän senkin mistä teosten hinta koostuu ;) käytetystä ajasta kaivertamiseen. Arvostan entistä enemmän heitä jotka sen lajin ovat omakseen ottaneet. Tällä viikolla pakkanen on ollut kohtuullisissa lukemissa, keskiviikkona alkoi pakkaslukemat taas nousta. Lapissa on ollut myrskylukemiin nousseet tuulet, ne lisäävät pakkasen purevuutta huimasti.
Ellun ja Veskun pihapiirin tuntumaa, kaunista talvea.

Alkuviikosta vierailin Ellun ja Veskun luona Mikkelintien varressa Kivinavetantiellä =) en oikein tiedä onko se Lievestuoretta vai Toivakkaa. Ellun kanssa käytiin lumikenkäilemässä paikallis metsässä, oli ihana päivä. Kiitos Ellu =)
Perjantaina saapui serkku-Heli Espoosta viettämään viikonloppua meille. Olikin oikein kiva viikonloppu. Perjantaina meni kyläillessä pikkusiskon Anun luona, Siskot ja serkku lauloivat singsteria ja osa saunoi, joku virkkasi ja joku surffasi netissä =) siellä saatiinkin kulumaan aikaa puolille öin. Alun perin oli tarkoitus että oltaisiin vielä lähdetty kuutamossa lumikenkäilemään Helin kanssa, kuu oli sellaisen sutun takana että päätettiin siirtää se lauantaipäivälle. Töyhtötiainen ruokinnalla pakkaspäivänä.
Lauantaina sitten oltiinkin parin tunnin verran, kuvia tuli otettua, Heli reilu 200, lumisista puista ja auringosta. Luultavasti tulemme osan näkemään hanen blogissaan.Serkkulikka lumikenkäilemässä ensimmäistä kertaa elämässään. Kovasti tykkäsi lajista. Avantoa oli myös syntymäpäivälahjaksi tarjolla, kovasti ihastui lajiin. Kaksi kertaa uskaltautui järveen. Muutenkin oli oikein kiva viikonloppu.
Sunnuntai on jo iltaan painunut iltaan. Odottelen Pirjon saapuvaksi uintikaveriksi ja on rauhallista aikaa päivittää loppuun tämäkin asia, Olli on laittamassa autoa. Nyt moikka moi ja heippa hei minä jään odottelemaan Blaken alkamista =)

lauantai 16. tammikuuta 2010

19.1.2010

Moikka moi taas pitkästä aikaa. Viikko on hurahtanut hetkessä. Vietettiin rauhallista viikonloppua, Henkka ja Sini tuli lauantaina pitkästä aikaa yökylään mukanaan Tico hössöttäjä. Se on jo kohta vuoden ja edelleen käyttäytyy kuin puupää =)
Muut tuijottivat Jypin peliä ja minulla on aikaa kirjoitella. Illemmalla pelattiin Ubongoa, uutta peliä jossa kerätään "jalokiviä" ihan hauska peli =)
Sunnuntai-aamuna Avaraa luontoa ja peliä =) Puolenpäivän jälkeen tulikin Tarja H ulkoilemaan, lähdimme metsään lumikengillä. Tarkoituksena oli ottaa Tarjalle kuvia joista hän tekisi tauluja ( valokuvana). Kuin kunnon kuvaaja konsanaa kuvaussessio meni hyvin = O Jos joku haluaa lisätietoja niin ottakaa yhteys Tarjaan =) =)
Lintuja bongattu ja vietetty ulkoelämää muutenkin. Opiston kurssit alkoivat viimeviikolla, jatkoin sitä minun kuutamotaulua. Kyllä tuottaa mulle päänvaivaa :(
Kelit on olleet suotuisat ja pakkasta 10 asteen hujakoilla koko viikon. Perjantaina näin ja kuvasin yli 1000 tilhen parvea Jyväskylän Kortepohjassa, kyllä en eläessäni ole nähnyt sellaista määrää lintuja kerralla saatika tilhiä. Kaikki te tiedätte sen kauniin helinän mitä nuo linnut pitävät ja se * 100 Kuvassa näkyy parvesta noin neljännes jos sitäkään. Veljeni ja avovaimonsa olivat menneet salaa naimisiin 8.1 Kuulin asiasta 12.1 tiistaina kaupungilla ,tuntemattoman naishenkilön suusta =O Voitte vain kuvitella kuinka olin hämmästynyt. Meitä on yksi Malinen lisää suvussa =) ONNEA heille, hyvän valinnan tekivät molemmat =) Lapset olivat Tuijan kanssa järjestäneet kakkukahvit meille sisaruksille ja vanhemmille =) Kiitos Iina, Aleksi, Joona ja Tuija, kakku oli oikein maittavaa ja kuvia ( hääjuhla) kuviakin otettiin muutama. Ei sitä välttämättä hääparin tarvitse paikalla olla kun juhlan järjestävät lapset. Nyt muita juttuja ja jatkan myöhemmin =)
Se on nyt sitten myöhemmin....
Tiistai 19.1 Wexi onneksi olkoon 50 täynnä =) Pakkasta ennustettu 20 ja jopa 30 astetta, en jaksa uskoa että tulee. Olen kyllä hyvin iloinen jos vielä tänä talvena saadaan pakkasta reilulla kädellä =) mikäs siinä, lämmintä kesää pukkaa =)
Päivät vierivät ja aikaa kuluu, olin Siiriä kaitsemassa maanantaina ja tänään tiistaina saapui ilouutinen Ilomäkeen =) Kivelän perhe lisääntyi kaksostytöillä tänään. Saana kävi pikaisesti pyöryttämässä tylleröt maailmaan =) Kampaajalla käyty juhlia varten ja lisäksi kävin hoitelemassa Tuulan ja Sepon päät kevätkuntoon =)
Viikoloppuna on puupirroskurssi. Täytyy aloittaa jonkin mallin suunnittelu etten ole sitten ihan puupäänä siellä =)
Tässä tämänhetken tärkeimmät uutiset ja palaan myöhemmin linjoille. Heippa hei ja moikka moi...

tiistai 12. tammikuuta 2010

Hei taas rakkaat lukijat =) Aloitus jäälyhtykuvalla. Ihana talvi, ihana talvi =)

On ollut niin aivan mahtavaa kun on kunnon pakkasia pitänyt =)
Kalenterissa 13.12 illalla -19 ja siitä alkaen seilasi -30,5 ja-10 asteen välillä. Vain kolmena päivänä on laskenut tällä aikajanalla alle 10 asteeseen =) Tätä kutsutaan talveksi. Avantouinti on ollut kiva harrastaa, vesi tuntuu lämpimältä kovilla pakkasilla. Kun asensimme sen pumpun tuonne järveen ei ole tarvinnut pakkasissa hakata avantoa auki. Sähköähän se syö kun minimissään 5 h päällä, ei voi mitään jos ilmaston lämpeneminen on minun syytä =) Mutta en jaksa kangen kanssa sitä auki pitää. Voitte siis syyttää minua ja ystäviäni jos joudutte talvetkin vastedes uima-asuissa viettämään. Nyt kylläkään ei ole enää kuin 7 astetta joten ei tarvitse kauaa pumpun pyöriä kun jo jääpeitteen saa lapioitua keposasti pois =) Muilta osin aika on mennyt hyvän ystävän juhlia suunnitellessa ( 50 ) mittarissa kohta ja maalailua harrastaessa. Savenvalanta ja lasityöt ovat toistaiseksi tauolla, tilauksessa on kolme taulua jotka aion saada valmiiksi ennen töiden alkua =)
Metsäretkellä ollessani tein tällaisen huomion, puussa korkealla oli "kolo". Otin kuvan kauko- ja likinä jotta näette tekin. Voisiko kenties olla jonkun linnun yöpymiskolo?? Ylä- ja alakuvat. Lumikenkälenkkiä yritin tehdä kun nuo kuvat nappasin. Vaan ei onnistunut, lumikenkäkengät oli hukassa ja rämmin jalkaisin metsälenkin :) tunti meni ja matkaa kertyi 700 metriä. Umpihankikävelyä se lähinnä oli. Polveen asti oli lunta, aika raskasta oli =)

On ollut mahtavia säitä kuten aiemmin mainitsin =) Ei kyllä kauaa ole tarennut kuljeksia ulkona kerrallaan, välillä lämmittelyä ja taas ulos tarkkailemaan tilannetta lintulaudalla. Sellainen ohjelma on ollut kohta kuukauden. Nyt tuntuukin että jaksaa olla ulkona vaikka kaksikin tuntia kun on niin lämmintä =)

Yllä. Tämän kuvan nappasin kaupunkireissulla, tuo meidän pikitien risteys on aivan mahtavan näköinen pakkasilla. Mäen jyrkkydestä kertoo nut kolme hiekoituslaatikkoa, sitä ei kuvasta hevillä uskoisi.

Yllä. Tässä kuvassa sama risteys, vastakkaiseen suuntaan. Horisontti siintää kauniina pakkasessa.

Keltasirkkuja on kaksi käynyt ruokinnalla säännöllisesti, tänään näin ensimmäisen harakan norkoilemassa pihakoivussa =) Närhiä käy muutamia sekä tinttejä eri "rotuisia" varmaan sadan huitteilla. Puukiipijä kuultu useaan otteeseen vaan ei nähty :( Elämäntehtäväni onkin tällä hetkellä, saada siitä edes ( yksi 1 uno one ett ) kunnon kuva =) Tämä pöllöpalleroinen on istuskellut muutamana päivänä koivussa, liekö saalista kärkkymässä. Kyllä se makoisan paistin saakin jos jonkun tinteistä nappaa.
No, katsellaan, katsellaan kuinka käy, ei vielä ainakaan höyheniä ruokintapaikalla =) Nyt moikka moi ja heippa hei, ulkoilma kutsuu.......