tiistai 6. tammikuuta 2009

Taidetta

6.1.09 Tänään keli on ollut mainio, lunta tullut joitakin senttejä ja työhuoneella kuluu aika. Anna K ja anoppinsa Tuija K olivat seuranani. Molemmat ahersivat lyijylasitöidensä parissa ja minä yritin tehdä Kolmisarvea ( triceratops) koska alkuperäinen muuti Mäkelöille :=) Iltapäivästä meni käymään Pulkkisella, sielläpä olikin kaikki kotona. Lapset tietty esittelivät joululahjansa ja olivat muutenkin iloisella päällä.
Sauna seurana oli minulla Tarja + lapset. Ari, Jake ja Taru katsoivat peliä sillä aikaa. Kävin hangessa koska kukaan ei ollut avannut avantoa, sen kyllä päätin että reikä on saatava jäähän sillä lumi on KYLMÄÄ. No
kyllähän Katsu tuli kuitenkin katsomaan hangessa käyntiäni joten se hiukan lämmitti. Nyt on talo tyhjentynyt ja vieraat poistuneet. Olli meni auraamaan pihaa ja tietä joten on rauhaisa aikaa kirjoitella.
4.-5. 09
No niin, siis helsingissä olin ystäväni Helin luona. Kiitos Heli että saimme nauttia vieraanvaraisuudestasi :=) Kävimme taiteilemassa taidenäyttelyssä.
Menomatkalla jätimme Tuijan kanssa Sallin ja saimme vaivanpalkaksi TV:n jonka toimme Riinalle tänne Jyväskylään.
Taiteilija Samuli Heimosen näyttely Helsingin Meilahden taidemuseossa. Mielettömän hieno taiteilija, aivan upeita töitä. Värimaailma minulle sopiva ja aiheet luonnosta. Upeaa kerta kaikkiaan. Laitan siis teille kaikille linkin hänen sivuilleen , ei kone ikinä anna sitä mitä saa kun katsoo tauluja " livenä" mutta esimakua enivei. http://www.samuliheimonen.com/web/index.php?id=1

Jos joskus on Heimosen näyttely jossain ja teillä on mahdollisuus mennä katsomaan, suosittelen teille lämpimästi, menkää.

Ei kommentteja: