perjantai 16. tammikuuta 2009

Talvi on taas..


Tullut meille Ilomäkeen. Aamulla kävin keräämässä pajuja huovutus kurssille. Pakkasta uhmaten kuvasin pikkulintuja sormet jäässä. Laitan muutaman otoksen nähtäväksi. Ei kovikaan huippulaatuisia mutta kuitenkin.


Tehtiin päivällä lasitöitä, Tuija teki kotkaa ja minä Päivin ja Markun lyijylasiovea kirjahyllyyn.

Pelattiin korttia kun Peppo saapui töistä. Lämmitettiin sauna ja välillä saunottiin ja käytiin järvessä. Tuijan flunssa pysyi ennallaan. Pakkasta 19 ja tähtitaivas loisti kun kävimme avannossa. Kello on nyt yli puolen yön ja pitäisi mennä nukkumaan, aamulla emalointikurssille lähtö aikaisin. No kahvi tekee tehtävänsä ja uni ei tahdo tulla kun sitä litkii yömyöhällä.

Ylemmässä kuvassa Talitiainen kurkisteli pihlajassa, ajatteli varmaan että mitä tuo täti heiluu terassilla. No väijyinpä sen verran hyvin että tuollainen otos tuli :=)
Ja viereisen kuvan sain Sinitiaisesta kun sormet jäässä kyttäsin aikani. Olisin niin mielelläni laittanut kuvan Hömötiaisesta mutta on niin surkeat kuvat siitä sekä Töyhtötiaisesta. 143 kuvaa otin ja koneelle niistä jäi 9. Niistäkään ei ole juuri julkaisukelpoisia kuin nämä. No harjoittelen lisää. Nyt menen näkemään unia lintukuvauksesta, moikka ja hyvää yötä.

Ei kommentteja: