keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Keskiviikon viimat

Keskiviikko ja kaikki alkuviikon päivät kuluivat kuin siivillä. Töissä aherretaan ja illat pakerretaan. Tänään päätin keskittyä tellun katseluun kotiin tultuani. Vuorossa kaksi Genesistä, olivat katsomatta kiireiden vuoksi :-)Auringossa koko päivä ei välttämättä sovi minulle. Silmät ovat niin täynnä valoa ettei mitään rajaa. Auringon lisäksi illalla alkoi sataa ja tuulla. Siispä istun koneella ja päivitän tietojani. On ollut melkoisen kylmiä päiviä, säät kyllä suosivat siinä suhteessa ettei ole liian lämmintä. Kuumassa on nimittäin ikävä työskennellä jos ilmastointilaite ei ole käytettävissä, kuten varmaan tiedätte.
Viihdytän itseäni ruokatunnit seuraamalla pikkutikan ja muiden lintujen puuhia.
Pikkutikka aloittaa aamun rumpusoolon paukuttamisella katulampun peltikuoreen :-)
Olimme tänään Kangaslammella, puisto alkaa meidän osalta olla valmis. Muutama kasviryhmä ja sitten ehkä matkamme jatkuu kohti uusia puistoja :-) Työkaveri kertoi nähneensä Haahkan, aion olla heti aamusta vakoilemassa näkyykö sitä. Kiikarit ja kamera tietty mukana.
Nyt taidan poistua lukemaan hetkeksi ja sen jälkeen nukkumaan. On aika ryytynyt olo, aurinko väsyttää minua aika paljon. Lisäksi jos töissä käyttää päätään enemmän kun lihaksia väsyttää huomattavasti enemmän. Jätin päikkärit tarkoituksella väliin :-) saapa yöllä nukuttua paremmin. Viimeyönä piti valvoa ja katsoa suomen euroesiintyminen. Hyvin meni, olivat päässeet jatkoon.
Kerronpa sen vielä, viimeinen kerta lauantaina kun pääsen pitkään aikaan grafiikkaan. Sen jälkeen menemme Hokkasen Tarjan tutkimaan Yläkaupungin yön tarjontaa. Joku paikka on jo valittu ja loput sitten valitaan kulloisenkin tilanteen mukaan :-)
Nyt siis toivotankin; olkaa reippaita ja iloisia. Nautitaan kesästä ja sen tarjonnasta.
Moikka moi ja hei



Ei kommentteja: