sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Lintuja ja töitä

Moikka pitkään aikaan taas =) Tänään 9.5 kuului ensikertaa tänävuonna käen ääni.
Työrupeama kun alkoi niin aika tuntuu olevan kortilla. Lintuja illalla ja leipätyö päivällä, mahdottoman hauska yhtälö.
Työt alkoivat oikein hyvin, ei mitään vieroitusoiretta työttömänä oloon. Iltaisin ja ruoka/kahvitauot vietetty lintutornilla =) siinä sivussa tehty puuvaja, tuli hyvä. Kuvassa laittelen viimeisiä huopapaloja kiinni
KATOLLA

Alkuviikosta oltiin sitten Hohon ja Vuonteen lintutorni kierroksella. Se poikikin minulle monta ennennäkemätöntä lajia. Kaulushaikara, kuultu jo vuosia Nenäinniemen rannoilla oli Hoholla. Kuvia siitä en saanut, ei riittänyt putken tehot. Siellä kohtasin myös uivelo- ja lapasorsapariskunnan. Sitten oli punasotkia joista yksi tässä kuvassa saa kyytiä telkältä =)
Hoholla oli uiskentelemassa myös silkkiuikkuja, joutsenpari, nokikana ja paljon lokkeja. Lapasorsapariskunta oli myös Vuonteella josta naaras kuvassa "raapii" korvaansa =).
LAPASORSA

UIVELO (kuva alla) tavattiin myös Pitkäruo`on tornilta Sulkurannasta sekä isokoskelo. Isokoskelon kuva on "luokattoman huono" Mertarannan sanoja lainatakseni =) siksi sitä ei ole täällä.

Ollessamme Haukkalan puistossa korjauskeikalla kahvitauon vietimme Eerolan tornilla Haukanniemen rannassa. Siellä oli lokkien ohella pajusirkkupariskunta. Kuvissa molemmat.
PAJUSIRKUT

Myös tämä lokki tavoitettiin sieltä, varis ahdisteli lokin pesää ja voitte vain arvella mikä meteli kävi rannassa. Kuva sieltä.
LOKKI

Tiistaisen 4.5 keikan päätteeksi otin tämän kuvan kotimäeltä. Sen lintureissun seurauksena sainkin 8 gigan kortin äippäpäivän kunniaksi. Kävi nimittäin niin että kortti ( 4 gigaa) täyttyi kahden tornin kuvauksissa niin että piti jo poistaa kuvia Vuonteella kun olin unohtanut tyhjentää ennen reissua. Vielä loppumetreillä oli poistettava yksi kuva jotta auringonlasku mahtui mukaan =)ja kortin vaihdon seurauksena laitoin talteen 4 gigaisen ja nyt sitä ei löydy mistään ;) vastaavasti löysin gigasen korttini joka on ollut tallessa/piilossa pari vuotta =)
AURINGONLASKUA

Vielä torstaina sain Suvi-siskolta hienon puhelun, mustapyrstökuiri Puuppolassa, sinne sain houkuteltua Tuija-siskon. Se vasta maikoisa reissu =) ei löytynyt lintua ei. Paikankin etsiminen oli sitä sun tätä, onneksi oli eväät mukana ;) Löytyi se lopulta, itse asiassa kahteen kertaan =) Olimme jo käyneet kyseisellä paikalla kerran, vasta puhelinsoitto varmisti että mistä linnun löytää jos on onnea :)
Sellaista on ollut elämä näillä kulmilla pari viikkoa =) Poiki se reissu muuten uutta, sain uuden hevosenliha toimittajan =) Saadaan ehkä säännöllisesti hellyydellä ja rakkaudella elämäänsä viettäneen eläimen "antia".
Tässä uutiset tällä kertaa joten nyt moikka moi ja heippa hei.....

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

hieno on auringon lasku.

Äiti kirjoitti...

Haa- olen Anu tyttäreni kanssa täysin samaa mieltä. Linnuista nyt en niin tiijä?

Unknown kirjoitti...

Tuo auringonlasku on aivan liian upea:-)