lauantai 23. lokakuuta 2010

15.10-23.10.2010

Moikka kaikille =)
Taas muutama viikko on kulunut kuulumiistani. Töissä vielä loppurypistys ja sitten on aikaa koko talvi kirjoitella ja kuvata blogia varten =)
Töissä on ollut hulinaa viimeiset 2 viikkoa. Ensin vierailla mestareilla töissä ja sitten viimeviikko omilla työmailla. Kasveista ja puista suurin osa on tullut ja niitä on istuteltu tiuhaan tahtiin, enää puuttuu murto-osa ( 875) pensaista.

Ollaan vietetty kotosalla rauhaiseloa, ei paljon jaksa liikkua minnekkään iltaisin =(  Issiakseni on äitynyt melko kiukkuiseksi ja siksipä vapaa-aika ollaan vietty hissukseen =)  Saunottu ja "uitu" lähes joka ilta.
Kuva kuusesta on jokunen aika sitten otettu, pakko oli ottaa kun lunta satoi ja tuli niin jouluinen fiilis <3
Nyt olen Sirin ja  Salman kanssa viettämässä iltaa, Olli on Jypin pelissä ja mullla sauna on tulilla. Päästään saunomaan kunhan ukkoseni saapuu ;)
Tänään laitettiin KAIKKI ruokinta-automaatit toimintaan ja kyllä riitti huisketta. Oli sini-, tali-, kuusi, ja hömötiaisia, punatulkkuja, mustaras ja närhiä. Jostain kuusien keskeltä kuului puukiipijän laulua =)
Meillä oli aamulla tänään lauantaina 23 päivä maa valkoisena ja lunta satoikin aina pitkälle aamupäivään =)

Lahnajärven reissussa oltiin 15-17.10 Ollilla sähköhommia ja minulla bongailua Päivin kanssa. Lauantaina suuntasimme bongausreissun Omenojärven lintutornille, torni oli tosi huonossa kunnossa ja sinne kiipeäminen olikin omalla vastuulla. Kyllä minä sinne rohkaistuin kiipeämään, oli sen näköinen että siellä säännöllisesti käytiin. Ajattelinkin että kai se minutkin kestää ; ) Sääli että oli niin huonokuntoinen, sieltä oli nimittäin erittäin hyvä näkyvyys järvelle. Tapasimme joutsenia, valkoposkihanhia, sorsia, joitakin koskeloita ja lintu jota en saanut tunnistetuksi kun oli " kaakana". Seuraavaksi suuntasimme Saloon Vuohisaareen. Siellä bongattiin kaksi maakotkaa ( pariskunta luultavasti) isokoskeloita ja sorsia. Sekä tietysti pikkutirpuja =)
Tämän puun kuvasin Vuohisaaressa, ihan mieletön vanha mänty jonka oksat olivat itseasiassa runkoja. Siellä on leirintäalue ja uimaranta. Oikein mainio       paikka muuttoseurantaan sanottiin opastaulussa.       Sattui oikein kaunis ilma, aurinko paistoi ja oli tosi     kylmä tuuli. Onneksi olimme varustautuneet toppa-   vaateilla.  Ei siellä tähän vuodenaikaan paljon porukkaa ollut. Joku isä lastensa kanssa ulkoilutti kameraa =) Siis samoissa merkein kuin minä, kyllä Päivilläkin oli kamera se vain matkusti autossa paikasta toiseen ; )  Alla olevassa kuvassa on kotkat, ne on nuo "kirpun paskat" linssissä ;;;)))

Sitten keula kohti Salon mitä tahansa huoltamoa että saataisiin kahvia lämmikkeeksi =) Kahvia hakiessani Päivi oli bongannut Nicke Lingelin, kysyinkin että ottiko kuvia todisteeksi :::::)))) Ei ollut tullut ajatelleeksi moista =D Kahviteltuamme lähdimme kohti Lahnajärveä ja Aneriojärven lintutornia. Siellä tapasinne takuuvarmat sorsat ja lisäksi telkkänaaraan. Pajusirkkuja ja tiaisia oli pusikot pullollaan =) ja aurinko paistoi kylmä tuulen kera. Sitten  alkokoi puhelin ssoida ssihen malliin että oli aaiika ajaa kaupan kautta kotiin ja ruuan laitolle ; ) Olihan oiken mukavat 5 tuntia ulkoilua hyvässä seurassa. Siksipä päätimmekin että kevätmuuttoa lähdetään porukalla katsomaan =) Yösija on tarjottu ja seuraa myös.

Tämä kauniin värinen kasvi oli levittäytynyt Päivin kukkapenkin viereen eikä sitä raaskinut repiä pois. Jos vaikka sitten kun lehdet ovat kuihtuneet =) Pihabongausta harrastettiin vielä sen aikaa kun ruoan valmistus sen soi =) sitten olikin aika jo rauhoittua iltaa viettämään. Riku ja Olli olivat hoitaneet mallikkaasti taloutta meidän poissa ollessa. Lisäksi Rikulla oli Tassun vahtivuoro, sen napatyrä oli nimittäin leikattu perjantaina. Illalla olikin ohjelmassa teipin ottaminen pois ja suihkuttelu. Kaikki sujui oikein hyvin yhtä pikkuseikkaa lukuunottamatta. Tassu ei suostunut tulemaan myöhemmin illalla lähelleni lainkaan kun jouduin pitämään sitä paikoillaan Päivin huuhdellessa haavaa =(
Sallin remontti kuvia lopuksi muutama, varmaankin olen aiemmin maininnut remontista ;;;) Se valmistui ajallaan, itseasiassa saimme sen valmiiksi hyvissäajoin ennen muuttoa. Viereinen kuva on olohuoneen lautaseinästä ja keittiön " ihanasta" ruskeasta seinästä ; )
 Asunnosta tuli erittäin onnistunut, siitä kiitos kuuluukin Tuijalle, Merille, Millalle, Sallalle, Ollille, Anulle ja tietysti minulle Sallin lisäksi =) Tulikohan kaosaiet kiitettyä??  Kaikki osallistuivat tavalla tai toisella remontin edistymiseen <3 Lattia on ainoa kyppärin lisäksi johon ei kajottu.
Makuuhuoneen tapetti, väri on kirkkaampi luonnossa, salamalla otettu kuva ja väri ei aito. Tapetti oli kohtuullisen kallista ( 45€ rulla) ja kohdistettavaa. Siihen hintaa pitäisi saada tapettia joka kohdistettuna osuu kuviolleen kohdalleen. Vaan heittoa tuli enimmillään millejä =( PRKL  ei sitä tietenkään huomaa jos ei ala katselemaan läheltä ja tarkkaan, mutta kyllä pitää olla hinta ja laatu kohdallaan.

Viereisessä kuvassa olohuoneen iso seinä, tapettia ja maalia. Turkoosi maali toi kauniisti esin seinäpinnan. Se on rakennettu isoista harkoista tai tiilistä?? Ja maali toi esiin seinän epätasaisuuden kauniisti <3

Alakuvassa on näkymä olohuoneesta eteiseen. Seinä oli pakko tapetoida. Ottaessamme vanhoja maaleja ja tapettikerroksia rapisi seinä "alas". Jäljelle jäi paljon reikiä ja halkeamia =) siispä tapetti pelasti meidät.  Nyt täytyy sanoa moikka ja lähteä käyttämään koirat iltatarpeillaan ja sitten iltapuuhat ja nukkumaan.
 Toivottavasti ei mene seuraavaan päivitykseen näin kauan.
Maailmalla ennättää tapahtua vaikka sun mitä tällä nopeudella.  
Olkaa iloisia ja reippaita, nauttikaa talven tulosta ja sen myötä valosta.
Siispä moikka moi ja heippa hei seuraavaan sessioon = )

2 kommenttia:

- Tuija - kirjoitti...

Hieno kotkahavis =) Kuvat ei kyllä anna Sallin kämpälle oikeutta...värit ovat paljon "täyteläisemmät"

Äiti kirjoitti...

Jaa-a vai kuvat ei tee oikeutta . Olisihan se mukava nähdä livenäkin.Meinaan!!! Noo ehkä joskus tulevaisuudessa jos silloin vielä ollaan hengissä???