tiistai 24. maaliskuuta 2009

Töppö tiistai

Auringonpaiste yhdessä Ollin kanssa herätti minut ajoissa joten ei mennyt päivä hukkaan :=O Tämän päivän saalis on blogia :-( kuvia, lyijylasia, ulkoilua, korttipelejä ja saunaa avannon kera. Olen kokopäivän yrittänyt päivittää blogia mutta, jostain syystä homma on tökkinyt pahasti kun yritin uudella tapaa, photobucketin kautta. Ei onnistunut, hermot onnistuin menettämään ;-)Tämän lyijylasituotoksen sain valmiiksi aamulla. Muutama päivä sitä tehdessä vierähti. Ulkoiltu on Millan ja Merin kanssa, tytöt tulivat puolenpäivän aikaan Siri oli tietty messissä mukana. Olimme retkellä kahvien kera. Kyllä oli niin ihana keli ulkoiluun. Ruuan laitolle palasimme hyvissä ajoin. Ennätettiin Merin kanssa avantokin aukaista kangen ja lapion avulla ennen ruokaa. Vajaat kaksi vuorokautta ja jääpeite oli 4 cm vahvuinen avannon päällä. Iltapäivällä tuli Tuija vääntämään savea. Pelasimme korttia tyttöjen ja Ollin kanssa.
Pelattiin Neekeriä, alussa hävisin mutta sitten onneni kääntyi ja voittoja voiton perään :-) Tuija jäikin sitten saunomaan ja avantoilemaan.
Päivällisen retkemme kuvia. Pakollinen ;=) lintukuva, kuusitiainen ( kuvassa)oli ruokinnalla ja sinitinttejä muutama, sekä talitiaisia. Olen päättänyt sinitinttien kohdalla suodattaa rankalla kädellä kuvia, niistä on niin paljon kuvia koneella jo.

Auringonpaiste pilvien lomassa oli niin ihana että kuvahan siitä piti ottaa. Ja paljon muutakin tuli kuvattua. Tämä otos auringosta päätyi tänne. Nyt on varmaan aika sanoa moikka moi sillä aion lähteä lukemaan uutta Koti puutarha lehteä :-)
ps. Äidille terkkuja ja sori että taas on luntukuva mutta kun ne on niin söpöjä.

2 kommenttia:

Äiti kirjoitti...

kiitos terkuista. Ja olihan siellä komea lasityö ja aurinkoakin näkyvissä. Eikun kevättä rintaan! Ollille terkkuja. Anopilta Pian välityksellä. Moikka! Äityli.

- Tuija - kirjoitti...

I-H-A-N-A !!
siis kuusitintti : )