sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

26.4.2009 Sunnuntai

Töitä on tehty ja nyt on nautittu kesäisestä viikonlopusta. Ihanaa, kesä tulee kunnon talven jälkeen. Nyt siitä jo nauttii täysin siemauksin.
Vierii päivämme hiljalleen... jne jne tässä taiteesta ja historiasta kiinnostuneille linkki :-) http://europeana.eu/portal/ sieltä voi löytyä jotain ihan muuta kuin lintuja.
Sunnuntai on saapunut ja aurinkoinen keli on meitä hellinyt jo useamman päivän. Ette välttämättä usko mutta laitan kuvan pihastamme jonka otin eilen, meillä oli vielä lauantai-aamuna täysi talvi. Tämän päivän tuulen ja auringon ansiosta pihamme on "melkein" sula. Krookukset ovat nousseet tämän päivän aikana, ihmeellistä.
Olen ollut bongaus reissulla Petäjäveden Karikkojärvellä keskiviikkona. Kiitos Esa-papan ja Tuijan että sinne saatiin mennä. Oltiin Suvin ja Tuijan kanssa töyhtöhyyppiä bongaamassa. Samalla tuli nähtyä kesän ensimmäiset kurjet, kuovit, uros ja naaras teeri. Töyhtöhyyppää lähdin etsimään ja kyllä niitä olikin, en vain saanut kunnon kuvia niistä. Laitan kuitenkin yhden kuvan.Tässä töyhtöhyypän lentoa sähköjen seassa.
Piekanakin siellä pyöri ja joutsenia kuusi kappaletta, unohtamatta punakylkirastaita. Kuvia tuli, heikkolaatuisia kaikki :-(
Aion kuitenkin jokusen tähän lykätä.
Tässä kuovit ovat liikekannalla. Niitä olikin melkoinen parvi pellolla.
Kun lähdimme ajelemaan kotiin päin niin vetisellä pellolla oli yksinäinen kurki ja metsäviklo/liro. Se asia vaatii selvittämisen :-) No olen nyt kallistunut metsäviklon kannalle. Siitä matkaa jatkettuamme tuli vastaan teeret, en koskaan, ikinä elämässäni ole kumpaakaan omin silmin luonnossa nähnyt. Ei mennyt hukkaan ei.
Perjantaina kävin Virpi Lehdon näyttelyn avajaisissa ja tapasin siellä Eeva-Liisa Soraisen, hän on ollut keramiikassa joskus vuosia sitten. Ei oltu tavattu sen jälkeen kun eva-Liisalla oli näyttely Jyväskylässä joskus 2000- luvun alussa. Olipa kiva turista kaikki kuulumiset ja juorut :-) Nyt onkin vaihtanut alaa ja on kouluttautunut valjassepäksi, aina kun hevosista pitänyt. Äänekoskella toimii ja tekee koirille,ihmisille ja hevosille nahasta kaikkea tarpeellista.
Jos innostuit niin tässäpä osoite www.laajavaljas.net käy kurkkaamassa.
Lauantain ja tänään olen ahkeroinut työhuoneella päivät pitkät. Tein kirjahyllyn oviin ikkunoita, toinen valmis ja toinen viittä vailla.
Nyt on saunottu ja uitu, katsottu TTK ja oikea pari tippui vihdoinkin. Tarja H ja Pirjo L olivat tänään seurassamme. Eilen kävivät Tuija ja Peppo, saunottiin ja pelattiin korttia. Tosi pitkä aika kun edellisen kerran on pelattu, oli ihan mukavaa huijata poikia ;-) Kanadan peli on nyt menossa ja taidan mennä katsomaan. Kohta alkaa myös Wallander joka on myös listalla. Sanonkin moikka moi ja kuullaan ja nähdään.

Ei kommentteja: