perjantai 1. toukokuuta 2009

Vappua ;-)

Perjantai 1.5 Hyvää vappua
Tänne Lahnajärvelle saavuimme eilen torstaina. Tukikohtana lintujen bongaukselle Mähös/Kukkosen koti. Joka on Lahnajärven vanha kansakoulu. Eilinen ilta meni jääkiekon ja juoruilun merkeissä. Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Lähdimme koko porukka paikalliselle lintujen bongaus järvelle, Aneriolle. Siellä tuli nähtyä muutama lokki, joutsen ja niittykirvinen. Telkkiä, sorsia ja puukipijä. Olli, Riku ja Markku eivät siellä kovin hyvin viihtyneet joten kovin jäi vaillinaiseksi meidän reissu. Kotiin kahville ja eväälle. Iltapäivällä lähdimme Päivin kanssa Vuohensaareen Saloon. Siellä me kuljeksimme rauhassa, näimme mm. silkkiuikkuja, kala,- ja pikkulokkeja, telkkiä ja kyhmyjoutsenia. Lisäksi tavalliset varikset ja harakat. Kuvat joudun laittamaan kuvaboxiin koska tikku lähti Tuijalle lainaan kun en ajatellut asiaa sen pidemmälle tänne lähtiessä. Olisin toki voinut ja olisi kannattanut ottaa se tänne niin olisin saanut kuvat kaikki kotiin viedä ja siellä rauhassa niitä tarkastella. Takaisin tultuamme istuskelimme Päivin kanssa grilliterassilla ja ihastelimme sini- ja valkovuokkojen määrää. Niitä on tosissaan ja paljon. Täällä " pojat" vietti laatuaikaa :-) tv:n äärellä. Nyt on nautittu ateria Päivin toimesta, herkullinen. Make on hoidettu hiusten osalta ja Rikun vuoro kohta. Latailen kuvia säpooni jotta saan ne omalle koneelle kotona ja samalla kirjoitan tätä juttua. Nyt "pojat" ovat youtuben sivuilla katsomassa kaikkea soopaa. Aurinko paistaa vielä täysillä kellon ollessa. 20.06 ja 54 minuuttia suomen pelin alkuun. Moikka moi
ps. kuvia tulee kunhan päästen kotikoneelle :-)

Ei kommentteja: