lauantai 6. maaliskuuta 2010

1. - 10.3.2010


Viikot on kulunut ja Saarijärven reissu takana. Maanantai ja tiista oltiin pirkon ja Jussin vieraina, Ainokin saapui iloksemme =) Kotona tikkaat olivat irronneet katolta lumien mukana. Ttorstaina Hanna Keljo oli lumikenkäilemässä, olikin hikinen urakka. Tallasimme polun valmiiksi kun Tuija saapuisi seuraavana päiväna lasten kanssa. Se oli oiva idea sillä kenkiä ei riittänyt kaikille. Lunta oli paikoitellen niin paljon että lumikengistä huolimatta upottiin yli polven =O
Perjantaina Tuija ja lapset, Tuija joutui jäämään "rannalle" sillä ei ollut kuntoa lähteä meidän matkaan. Vanhuus kun ei tule yksin =( sillä on polvet huonona joten joutui Vepan kanssa tieosuudelle =)
Tässä Iina kompuroi =) Ajatteli mennä omia polkujaan, ajatus olikin hyvä kunnes tuli vaikeuksia vastaan.
Allulla meni lujaa, sen mielestä meidän olisi pitänyt juosta =) onneksi oli ottanut kameran ulkoilemaan myös. Sain otettua mukavia kuvia reissusta. Lintuja emme tavanneet, ei edes vanhaa tuttuani Varpuspöllö ollut maisemissa.
Joona oli reippaana poikana kenkäsillään ja selvisikin mainiosti. Vauhtia riitti Joonalla vaikka ei ollut lumikenkiä hänellä. Paikoitellen tuli mukavia uppoamisia. Mies kun on niin pieni niin vyötäröön asti upposi kun sopivasti tuli pehmeitä kohtia.
Takaisin paluun jälkeen siirryimmekin grillikotaan paistamaan makkaraa ja herkuteltiin siellä kunnes oli Pyry ja Anna saapuivat auton vaihtoon Tuijan kanssa. Siitäkös repesi riemu kun Pyry laittoin Wiin ja alkoi taas urheilu ( lasten osalta)
Lauantaina olin kuvaamassa kun "pojat" ajoivat rallia.
Paikalla Olli ( kuvassa), Osku, Make , Hannu ja Kalle ( pikku)+ paljon muita =)

Nina järjesti saunatuparit joihin osallistui mukava määrä naisia.
Paikalla olivat myös Päivikki, Lea ja Mimmu, en ollut nähnyt tyttöjä pitkään aikaan ja olikin oikein kiva "rupatella". Tarja H ja minä poistuttiin ajoissa, olimme sopineet harrastuspäivän sunnuntaille ja piti siis olla olls iskussa sunnuntai aamuna ;) Saimmekin seuraksi Katariinan joka innostui maalaamaan kanssani kun äiti-Tarja jatkoi lyijylasityötään. Siina hurahti päivä, Arille täytyy kyllä taas kerran antaa erikoiskiitos. Oli nimittäin loihtinut hyvän ja maittavan aterian. Illasta saapuikin Pirjo saunomaan ja avannoimaan =)
Pakko laittaa vielä yksi lintu vaikka vanha kuva onkin =)

Maanantai meni työpaikalla käydessä, siinä ohessa kävin moikkaamassa Ullaa ja Jaria, olivat KOrtelaisella visiitillä. Sitten Sallilla autokuskina isoilla kaupoilla. Sitten olikin jo pikapikaa palattava kotiin. Tiistai-aamuna Hanna K tuli savea muotoilemaan =) ja muotoilikin Hienon siivekkään kissan. Itse sain aikaiseksi "puu-ukolleni" pään ja hatun tehtyä, siinä ohessa pikkuesineitä =) ( kuvia tulee)
Nyt moikka moi ja heippa hei ja jatketaan......

Ei kommentteja: