tiistai 23. kesäkuuta 2009

Tiistai 23.6

Päivin synttärit, Onnea paljon :-)
Juhannus meni oikein mallikkaasti :-) kotona lorvien ja synttäreitä juhlien oikein olan takaa. Perjantai päivän edettyä tulikin Salli, Meri, Henna ja Rafael syömään ja seurustelemaan. Päivä kului oikein rattoisasti. Illalla tulivat Hokkaset yökylään. Syötiin, saunottiin ja uitiin. Myöhemmin Olli ja Ari vei lapset kokolle. Tarjan kanssa istuttiin ja turistiin kunnes "pojat" saapuivat lasten kanssa kotiin. Kello olikin jo puoli 1 joten kyllä sitä iltatoimien jälkeen jouti jo petin pohjalle :-) Aamu alkoi sateisena, sitä seurasikin sitten koko päivän. Vaan eipä tuo haitannut kun on kuitenkin tuo katto kunnossa :-) Iltapäivällä saapuivat Tuija ja Peppo Vertin kanssa. Siinä välissä ennätti isäni "Pappa" ja Raijakin pyörähtämään kahvilla, vaan eipä saunoneet vaikka sitä oli tarjolla. Aika meni taas kerran joutuin kun kortit otettiin esille. Se ei kyllä ole meille ongelma :-) nimittäin ajan kuluttaminen. Onneksi sentään päästiin jo ennen puolta yötä nukkumaan :-)
Aamulla oli niin kaunista ja aurinkoista että silmiin sattuu vieläkin :-) Päivän edetessä saapuivat Salli, Milla, Meri, Jori ja Lari syömään. Suvi ja äitini "Mummo" saapuivat iltapäivällä kakkukahveille ja siitä pikkuhiljaa muutkin vieraat. Päivä sujui nopeaakin nopeammin. Illalla tavanmukaan saunottin ja uitiin, tai siis osa vieraista ( Tuija). Ilta rauhoittui pikkuhiljaa. Päivän kruunasi komissaario Lewis, on muuten tosi hyvä sarja.

Aherrettu on näyttöjen parissa niin ettei ennätä päivityksiä tehdä. Työ vie kaiken ajan, vapaa-aikaa ei jää juuri mihinkään. En ole ennättänyt maalaamaan, vääntämään savea puhumattakaan että olisi ennättänyt lasitöitä tehdä. Onneksi on kohta loma ja silloin ehkä onnistuu harrastaa. Nyt menen hiusten kuivaukseen ja yöpuulle. Taas tulee jossain vaiheessa kuulumisia. Malttakaa mielenne :-)
Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti :-)

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Löytyi näin vanhoja juttuja, julkaisu ongelmia ollut ??

Taas rankka työviikko takana :-) ja näytöt tehty. Nyt odotellaan mikä on lopputulos.
10.6-11.6.2009
Arvioitsia työpaikalta on vakaasti sitä mieltä että kaikki osa-alueet ovat menneet läpi. Sen päättää viisaudessaan näyttömestari Tourunen.
Kaikki on näet hänen päätettävissään, no eletään toivossa :-) Vieressä ja alla muutama kuva raudoittamisesta ( Ksrr saa kohta uuden raudoittajan) yksi näyttö nimittäin oli raudoitus ja valu. Valoimme paviljonkirakennukselle 5 kpl anturoita. P Järvinen ( huomaa kädet jotka tutkivat työni tulosta) joka oli minua valvomassa sanoi että työ oli hyvin tehty :-) Mottoni onkin että sen mitä teet, tee se kunnolla.

11.6.2009 Apis, Merja, Hessu, Salli, Pikku-Taru ja minä sekä muutama muu oltiin satamassa. Oli siellä muitakin soittajia, eivät vain kiinnostaneet minua.
12.6 Aamupäivällä hain Iinan, veljentyttöni reissulle. Aloitimme jäätelöllä kirkkopuistossa, siitä museolle grafiikkaan. Iinan ensikosketus lajiin oli tänään :-) hän lähtee myös huomenna mukaan, kun otan pikkuveli Aleksin matkaan.
Tässä on päivän ensimmäinen työ

Lueskellessani Gallen-Kallelan elämänkertaa oli kirjassa tuon tyyppinen öljyvärimaalaus joka viehätti minua. Tulos on nyt grafiikkana ;-)









Lisäksi harjoittelin carborunduntekniikkaa, alla ensimmäinen vedos ja sille pari.
Huomenna keskitytään tekemään taidetta lisää. Se jos mikä lepuuttaa minun hermoja, toivottavasti ei sada. Oli nimittäin tarkoitus että kävisimme myös huomenna jäätelöllä ennen museolle menoa. Kello käy jo niin paljon että lähden iltapuuhat hoitamaan ja sitten unten maille. Hei hei ja moi moi.
ps. päivitän taas tietoja elämäni melskeestä :-)



tiistai 9. kesäkuuta 2009

Töitä ja näyttöä töissä :-)

Tiistaista päivää eletään ja viikonloppu juhlineen on ohi. Juhlat olivat erittäin hauskat. Meillä oli kyllä oiken hauskaa, oikea bändi ja kaikki :-) Paikalla oli hyvin kolmattakymmentä vierasta ja tarjoilu oli Arin ja Tarjan tapaan jälleen kerran runsas. Eipä tarvinnut kenenkään poistua paikalta nälkäisenä eikä autollakaan jollei itse halunnut :-)
Viikko alkoikin ahertain näyttöjen parissa :-) Sadevesikaivoja laitettu ja tehty näyttämön pohjaa Mäkimatin perhepuistossa. Laitan teille kuvia työn edistymisestä, tässä on kaksi kappaletta kaivoja laitettu ja viemäriputki puuttuu välistä.

Ennen seuraavaa vaihetta oli tietysti tarkastettava korot ja laskut oikein. Työ sujuu mallikkaasti kun on parina Topi, kyllä meillä hiki lensikin kun putkea väliin asennettiin :-) :-) Putken sahaus oikeaan mittaan, sitten kaivojen väliin.
Ja sitten vain ankaraa punnerrusta että saatiin liitettyä toisiinsa :-) Se vasta olikin homma.

Vasemmalla sitten asennetaan teleskooppia varten tiiviste putken suulle. Kuten kuvasta huomaatte sen verran on jo täytetty pohjia että meikäläinenkin ylttää putken suulle :-)
Sitten tietysti loppun vähän kevennystä, tällä kertaa ei lintu vaan jotain ihan muuta :-)
Tässä kuvaa "meidän" suolta jossa eilen Tuijan kanssa retkeilimme. Niittyvilla on kukassa ja suolla oli muutenkin kaunista ja tuoksuisaa. Lähdimme tarkastamaan että onko naapurimme mökillä asiattomia. Ei ennätetty paikalle mutta isolla kuorma-autolla siellä joku kävi. Ehkä sitten oikealla asialla kun keskellä kirkasta päivää asioivat :-) Tuija sai muutamia lintukuvia :-) liekö enää yllättää meistä ketään.
Pitää välillä käydä jeesaamassa Ollia, kokoaa terassille uusia kalusteita ja sitä kuuluisaa katosta josta joskus aiemmin kirjoitinkin :-) Nyt se on siis saapunut. Kokoaminen etenee ja niin saunan lämpötilakin joten nyt on vain poistuttava saunaan ja järveen joten moikka moi.
ps. kerron myöhemmin kuulumiset näyttöjen etenemisestä/ onnistumisesta.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

60-70-luku ja juhlaa

Lauantaita, sateista sellaista. Aurinko on kurkistanut pilvien välistä muutaman kerran :)
Viikot menevät sitä vauhtia että en perässä pysy.
Laitan muutaman kuvan näyttökohteesta, se on nyt valmis ja läpi meni. Tässä vaiheessa on suodatinkangas laitettu ja murskepeti pohjalla että pysyy kankaat paikallaan.
Seuraava vaihe on istutusalueiden lopullinen sijoittelu ja kasvien istutus. Samat pajut jotka jo kerran oltiin istutettu ja nostettu maasta istutettiin takaisin.
Tässä vaiheessa on jo kasvitkin paikoillaan ja alua valmis. Nurmikot teddään viimeisenä kun kaikki muut ovat poistuneet paikalta. Kaikki käytävät on tietisti vielä viimeisteltävä, sitten puisto on meidän osalta valmis. Ensi kesänä joudun palaamaan takaisin vaikkaa vannoin etten Kangaslammelle mene :-) täytyy kuitenkin käydä katsomassa onko kaikki ehjänä ja kasvit tallessa. Jyväskylän kaupungin asukkailla kun on kummallinen luulo että yhteiset puistot ja virkistysalueet tarkoittavat sitä, että voidaan ottaa kasvit maasta ja viedä omaan pihaan. Valitettavasti tämä on totta :-)TT sanoi että työ on hyvin suunniteltu, tehty ja toteutettu. Saan kuulemma näytöt läpi näillä näytöillä. :-) :-) Tarkoittaa että taas juhlitaan. ( TT on näytönvalvojani) Tähän vielä yksi kuva, lintunen tietty ja puiston omia kasvatteja
Sitten eteen päin :-) tänään Hokkasella juhlat. Vietämme Arin ja Tarjan 40-vuotis juhlia:-)Aiheena kisalook 60-70- luvin vaihde. Itse aion olla hiihtäjä ( miettikää) miten hienoja urheilijoita meillä oli silloin :-) Laitan aiheesta kuvia jos onnistuu otokset. Nyt täytyy postua kaupunkiin. Olen menossa kuvaamaan Hiusstudio Liven tyttöjä, mainoskuvia lehteen. Kerron myöhemmin miten uvat ja juhlat onnistuivat. Moikka moi ja hei.




maanantai 1. kesäkuuta 2009

1.6.2009

Kylläpä viimeviikko menikin hujauksessa :-)
Millan valmistujaisia valmisteltiin ja juhlittiin.
Juhlat sujuivat mallikkaasti ja hyvin. Säänjumala oli puolellamme :-) Töitä on tehty myös "hikitukassa" ja odotellaan viileämpää keliä. Viimeviikko oli melko tapahtumaköyhä. Lauantaina bongattiin kaksi kurkea omalla järvellä, joita sitten kuvaamaan kiireesti :-) Suvi toimi koneen käyttäjänä ja minä yritin saada kuvia. No jonkunlaisia otoksia tuli.


Tänään töissä löytyi Västäräkin pesä "multavuorien" välistä. Työkaveri oli mennyt siirtämään ne pois "jonkun" tieltä. Ei selvinnyt ikinä kenen tiellä ne se oli :-( toivottavasti lintu löytää pesänsä, ei ainakaan lopun päivänä näkynyt.
Aika rumia ovat tuossa vaiheessa.














Sitten vielä pari kuvaa näyttö aiheestani. Aliotin tänään vihdoinkin näyttöjen suorittamisen. Koulusta on kulunutkin vasta 2 vuotta :-) Onneksi vihdoin se onnistuu ja saan Maanrakentajan paperin käteeni :-) :-) juhlaa juhlan perään siispä. Loppukesästä kunnon kekkerit. Silloin voikin viettää elokuun juhlaa samalla :-)

Aiheena on puron maisemointi, itseasiassa se on jo viimekesänä "tehty" ( ei kuulu kunnia minulle) nyt kuitenkin saan kunnian olla korjaamassa sitä. Sopi tietty minulle, näyttöjen takia. Laitan teille kuvia edistymisestäni :-)

Ja tietysti loppuun vielä Kangaslam- men oma tiira. Se ilahduttaa meitä tepsuttelemalla petanque kentällä. Nyt se on sitten moikka moikka ja hei hei.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Tiista ja Genesis

Näin on taas aika mennyt. Ihanaa kun saa olla paljain varpain .( ei töissä ) Tässä kuva Rauhaniemen riihen kulmalta, äärioikealla Verivaahtera , Acer platanoides "Schwedleri", keskellä Rusokirsikka, Prunus sargentii ja vasemmalla Kynäjalava, Ulmus laevis sekä sinivalkoinen taivas. Kaunis kuva :-)
Olemme vihdoinkin saaneet painajaismaisen Kuokkalan koirapuiston valmiiksi JIPPIIJEEJEE. Siirryimme Eerolan maankaatopaikan maisemointiin, siellä on paljon lintuja. Sopii meille hyvin :-) Tänään en koskenut kameraan lainkaan töissä.
Seuraava kuva ei valitettavasti suostu kääntymään oikeinpäin ( Picasan vika) käänsin sen jo oikein päin kuvankäsittelyohjelmassa. Rankka raesade yllätti meidät Suvi, Tuija, Olli ja minä vietimme rauhaisaa kahvihetkeä :-) kun rakeet paukutti terassikatetta niin että tietää. Hyviä otoksia sain muutaman, tässä esimerkkiä.
Maanantaina olimme Rauhaniemen päässä laiturilla bongaamassa Ruokokerttusta mutta koneelle tallentui paljon järviruokoa ei kerttusia. Siellä varikset ahdistelivat tiiroja ja lokkeja pesillään. Tilalle sain heikohkon otoksen Pikkutyllistä joka keikisteli maalaiturilla. Aion jossain vaiheessa mennä uudelleen maastokuvioisissa kuoseissa :-) .
Alimmainen kuva on samalta illalta ( sunnuntai) kuin raekuurokuva. Olimme soutelemassa Tuija souti, Suvi kalasti ja minä taivastelin :-) Olli hoiti saunan lämmitystä ja me oltiin järvellä kunnes oli valmista. Järvi on jo lämmin, Suvi ui ja se tarkoittaa että vesi on lämmintä ;-) Tämä lokki, en minä varmaksi tiedä, pesii joka kesä samassa paikassa. Naapurin laiturin vieressä, matkaa n. 7 m. Siinä se on ollut niin kauan kun meillä tämä paikka on ollut.
Nyt täytyy lopetella ja poistua nukkumaan että jaksaa töissä. Huomiselle ennuste salamointia ja sadetta. Kameran akku täytyy ladata että virta riittää. Nyt hei hei ja moi moi.