sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Lauantaina poutaa, tänään pilvinen sää.

Lauantaina grafiikkaa :-)
Taas päivat vierii verkkaiseen. Eilen oltiin Hokkasen Katariinan kanssa grafiikan kurssilla.
Paikalla oli myös Kortelaisen Tuija ja Haverisen Tuula. Aika meni oikein rattoisasti, siellä tehtiin useita erillaisia tekniikoita. Vieressä yksi kuivaneulatekniikalla tekemäni kissa-aiheinen "lehti". Katariina teki ensityön styroksin tapaiselle levylle. Piirros suoraan siihen, sitten levitettiin värimassa ja siitä siirto paperille kumitelalla telaamalla, tässä 5 eri väriversiota ( kuvat oikealla ). Otin kuvat kännykällä kun kamera unohtui kotiin. No jäi kuitenkin joku muisto :-)
Sitten oli vuorossa grafiikkaan tarkoitetut värikynät, niilla Katariina piirsi useita kuvia ja sitten siitä laakapainona siirrettiin paperille. Tässä kuvassa Katariina painaa maailman historian ensimmäistä aitoa grafiikanlehteään.Sepä sujuikin mallikkaasti. Sen jälkeen oli vuorossa monta koevedosta. Lapsi ilmoitti lähtevänsä 2 viikon päästä uudelleen kurssille :-) Ei siis mennyt eilinen päivä hukkaan. Kotiin tultuani Suvi_siukku piipahti saunaan ja avantoon, siinäpä ilta rattoisasti kuluikin. Laitan tähän vielä yhden kuvan Katariinan töistä, on ne niin upeita. Kaksi vasemmaista on tehty sillä piirrostekniikalla ja oikenan puoleinen on kuivaneulatekniikalla.
Itse ennätin tehdä 2 linopaino kuvaa, se on aika työläs prosessi. Kaiverretaan kuva ja sitten sille peilikuva jos halutaan kahta väriä l. 4 laattaa kaiversin. No, olin päättänyt että 2 värillä pai netaan, onneksi en sentään 4 tai 5 sillä silloin niitä levyjä olisi kaiverrettava joka värille oma :-) kyllä sain menemään muutenkin aikaa useita tunteja. Katariinan ja minun linokuvat haen vasta keskiviikkona. Silloin ne ovat julkisesti esillä.
Vieressä kissoista toinen versio. Vielä yksi kissa jäi jäljelle tulevaa kertaa ajatellen. Jos oikein innostun niin teen senkin mallin linolle. Silloin sitä voi käyttää useammin kuin painopeltimuottia.
Käytiin Sirin kanssa tässä välissä lenkillä kun aurinko aloitti loisteensa. Otin muutaman valokuvan todisteeksi. Oli oikein kivaa jäällä kävellä kun ei tuullut. Teimme retken ilveksenjälki paikalle, ei yhtään jälkeä. Ettei vaan olisi ollut se meidän kulman ilves joka Kirrissä jäi kuukausi sitten rekan rusikoimaksi :-( No aurinko helli meitä hetken ja painui sitten pilvien lomaan. Sain kuitenkin yhden otoksen. Jonka esittelen nyt. Eikös vain näytäkkin kauniille tuo metsän reuna kun aurinko siihen loistettaan luo. Täytyy keittää kaffet ja valmistautua järveen ja saunaan. Sieltä iloksemme saapuu Pirjo L. Ahkerin avannon ystäväni ;-) Illasta tuleekin TT ja sitten vien Sirin kotiinsa, Milla saapuu "työkeikalta", ristelyltä siis. Olivat työporukan kanssa katsomassa Pete Parkkosta laivalla :-) se oli niiiin hyvä, oli kommentti Millalta kun soitti. Nyt sanon moikka moi ja heit päälle :-) Uudet kuulumiset viimeistään torstaina.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Torstai

Eilinen meni työhuonetta siivoillessa ja muuten vaan hengaillessa. Tuija K oli kanssani siivoamassa. Päivä meni hurauksessa, meinasin myöhästyä emaloinnistakin. Emaloinnissa sain aikaan koepalan josta näkyy kaikkien emalijauhojeni väri. Suunnittelu on helpompaa kun tietää värit. Tarkoitukseni on tehdä pikkupalasista taulu, saa nähdä onnistunko siinä ikinä. Aihe on jo päässä, pitäisi piirtää "kaavat" ja sitten siirtää kuparilevyille. Emaloinnin jälkeen sitten äkkiä maalauskurssille, siellä jatkoin tiikerin tekoa. Valmistuu sekin aikataulun ( kurssin loppuun) mukaan. Tässä teille kuva joka on otettu yli 5 vuotta sitten, läytyi arkistosta :-) meillä oli silloin vielä Huussi. Saa arvata kuka siellä on :-)

Tänään minulla on palaveri Katariina H:n kanssa, olemme menossa grafiikankurssille lauantaina. Täytyy neuvotella Katariinan kanssa millaisen piirustuksen hän voi tehdä. Koko on ratkaiseva, sen on mahduttava painopellin palalle. Sitten Millan ja Ollin kanssa menemme Naistenpäivän kunniaksi "illalliselle", tarkoituksemme oli mennä jo sunnuntaina. Kävi niin että olin kurssilla, yllätys, yllätys joten jouduttiin siirtämään tähän päivään. Mutta kyllä se ruoka tänäänkin maistuu :-) Laitankin siitä johtuen kuvan, ei minun kalasaaliista vaan Henkan :-)
Käväisin aamulla pikku lenkillä ja linnut laulavat kilpaa. Täytyy aloittaa surffailu netin ihmeelliseen maailmaan ja selvittää posliininpolttouunien hintoja. Tarjolla olisi nimittäin vanha uuni joka myytäisiin Edullisesti :-) Ratkaiseva tekijä nyt onkin, paljonko on maximilämpötila siinä. Jos saadaan lämpö nousemaan 800 asteeseen niin silloin uuni vaihtaa omistajaa. Ehdotankin ystävilleni että perustaisimme uuniosuuskunnan. Nyt on pakko lähteä ulkoilemaan lisää, alkaa olla paikat niin jumissa. Työhuoneen huonopuoli on ainoastaan se että, siellä kuluu aika liian hyvin ei tule lähdettyä jaloittelemaan ja sen huomaa vasta seuraavana päivänä.
ps. meinasin unohtaa kertoa, tai olen voinut jo kertoakin mutta kerronpa uudelleen :-) Pinkin lippu on taskussa :-) Merja L-S ja serkkuni Heli lähtevät kanssani 12.11.2009 bailaamaan.
Nyt. moikka moi.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Lasia ja opettelua

No niin, taas on päivä kulunut työhuoneella ja välillä koneella :=) Laitoin testikuvan tuohon viereen. Kyllä tuon pitäisi ainakin aueta. Olen siis ollut työhuoneella Titti Koon kanssa, Titti teki lyijylasityönsä valmiiksi :-) ja minulla valaisimeen lasi on vasta suunnitteilla. Lasi, ( tietty/haluttu) nimittäin meinaa loppua kesken. Mikä siinä oikein on että olevinaan kaikkia laseja ja värejä löytyy, sitten kun alat jotain rakentamaan niin tulee vastaan se että sävyt eivät passaakkaan keskenään. Tylsää :-(

Onneksi pikkusiukku Suikki auttoi ensimmäisen karikon yli :-) ja ehkä Tarja H seuraavan. Torstaina menen tarkastuskäynnille, sitten selviää saanko sieltä tiettyä vihreää lasia. No niin, tähän väliin sitten testikuva 2.
Tarkastettu on ja toimii :-) Kuva on otettu Isolta- Vasaraiselta kun myrsky oli nousemassa. Voitte vain kuvitella kuinka sutjakkaasti airot liikkuivat :-) sen lisäksi vene on raahattava ruovikon ohi ja putken läpi tien ali meidän järvelle. Onneksi emme hukkuneet tai muuten vahingoittuneet. Kuva on muuten otettu ensimmäisenä kesänämme täällä Pienellä-Vasaraisella. Nyt poistun taka-vasemmalle ja sanon moikka, moit.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Kurssia ja lasia

Kurssi viikonloppu takana, väsymys painaa päätä :-)
On se niin rankka tuo opiskelu, sen lisäksi vielä pitää tehdä töitä, niin huh huh. Lyijylasikurssi meni oikein hyvin, oli opettavaista huomata taas kerran miten sitä ihmismieli on suurrellinen. Olin päättänyt tehdä kynttilälyhdyn, korkeus jotain 5o cm ja halkaisia 42 cm. No kokoahan sille kertyi :-) Sain sen " kattoa vaille valmiiksi, teen katon sulatuslasista. Sulatan sen siinävaiheessa kun uunin saa tulille. Kylläpä se oli melkoinen urakka, laitan kuvia tähän malliksi kuinka kokosin sitä : 0 Näissä kuvissa kokoan alarakenetta ja kattoa yhteen, saadaksen " tornin " kiinni. Onnekseni Hilkka ennätti apukäsikseni :-)
Kuva ylhäällä, kokoan tuuletus aukoilla varustettua kattotornia. Kaikenkaikkiaan oli kauheahomma. Kunhan saan "hatun " sulatettua niin sitten olen tyytyväinen. Muuten aika meni kuin siivillä. Viikonlopulla ei ainuttakaan lintukuvaa ja ulkona en ennttänyt olla lainkaan. Ikkunantakaa tuli katseltua kaunista keliä. Tänään sitten onkin tuollainen harmaa päivä, kävin tapaamassa Evaa ja Inkeriä, opiskelutovereita. Oltiin samaan aikaan Puutarhurikoulussa. Inkeristä tuli kukkakauppias Uuraisille ja Eva pyörittää firmaa nimeltä http://www.evasuomala.net/ Jos kiinnostaa tilata tai teettää omannäköisiä kukkaasetelmia on Eva siihen paras mahdollinen tekijä :-) No niin sanon moikka moi ja tavataan :-) Uutiset alkaa joten kiire.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Pyrstötiaiset ja Picasso

Olen ollut tänään kuvaamassa lintuja. Lisäksi harrastamassa emalointi ja öljyvärejä :-) Kaikki sujui mallikkaasti paitsi emalointi. Siellä oli mulla ongelmia oikein olan takaa, liian vähän jauhetta, liikaa kuumennusta ja kaikkea sen sellaista. Tämä kuva on "hiukan" kallellaan sori. Huomautan nimittäin siukulleni tästä asiasta, aika useinkin :-) Elämäni ensimmäinen valmis öljyvärimaalaus, kylläkin kehykset puuttuu :-)
Laitan kehykset heti kun se on kuiva, se on ollut kotona vasta 2 tuntia :=) Ai niin ja ne iki-ihanat linnut. Koko päivän niitä kyttäsin Köhniöllä. Valehtelisin jos väittäisin että lyhyemmän ajan kuin 4 tuntia. Olin juuri lähdössä pois, sanoin Tuijalle että laitoin kameran laukkuun. Niin silloin se tapahtui. Olivat saapuneet pyrstikset paikalle sankoin joukoin lue 4 kpl pakko laittaa muutama otos tänne. Ne on NIIN kauniita että sielua lämmittää.
Sitten otos pikkuvarpusesta joka on kauniinpi kuin varpunen, väriensä ansiosta.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Taas on aikaa kulahtanut !

Tässä Vepa " harrastaa" odottelua. Olisin halunnut ottaa kuva picasan kautta, ei vaan onnistu. Olin nimittäin muokannut sitä kohtuullisen hyväksi. Joskus kun asiantuntijoita saapuu paikalle niin hoidetaan sitten kuvien siirtoa kunnon tapaan.
Ollaan Tuija-siukun kanssa vietetty aikaa työpajalla. Hän ahertaa keittiönvalaisimen kumpussa ja minä Salli-tyttösen synttarilahjan kimpussa. Eilen oli saunakeikka ja paikalla Pirjo ja Tuija. Milla tuli kyläilemään ja jäi yöksi. Aloittelin maalausta heti eilisaamusta ja siinä vierähtikin koko päivä. Tuija on saanut melkein kaikki lasit leikeltyä, suunnitteluun meni aikaa paljon, on niin paljon lasivaihtoehtoja ja oli niin vaikea päättää millä tekee ;=) Tänään aamulla jatkoimme hommia ja iltapäivän puolella oli maalaus sitä vaille valmis että jää nyt odottelemaan seuraava kerrosta maallia. Jatkoin muutamaa keskeneräistä työtä, sitten siirryin köksän puolelle :-0 tylsää puuhaa. Laitan tähän vähän esimakua maalauksesta, koko 50 * 70 tai jotain sinne päin. Tämä kuva on jostain 70-luvulta, luulen niin. En käsitä mistä lapseni on saanut päähänsä haluta maalaus juuri tästä juliste/levynkansi aiheesta :=) No, samahan se mitä sitä siveltimellä kankaalle laittaa, kaikki maailman aiheet on jo maalattu niin on vain käytettävä vanhoja aiheita :-) Tänään oli jooga pitkästä aikaa, miten sitä muuttuu olevinaan muutamassa viikossa kankeaksi kuin Kaikkonen :=) Nyt on kyllä niin hyvä olo, aiemmin päivällä oli orastavaa päänsärkyä mutta sekin on helpottanut. Täytynee mennä tv:n ääreen ja ottaa vaikka kudin kätöseen, sieltä voi tulla vaikka jotain katsottavaa. En jaksa enää istua tässä koneella.
Moi moi ja jatkoja kaikille.